Etusivu   Ajankohtaista   Kuvagalleria   Historia   Linkit   Yhteystiedot   Tiedotus/Vieraskirja  
Asiakirjat   Liity jäseneksi



Tältä tarinasivulta pääset kuva-albumeihin. Siellä pääset nuolilla liikkumaan kuvasta toiseen ja vasemmalla ylhäälle osoittava nappi/nuoli tuo sinut takaisin tälle sivulle. Kuvan nimen perässä oleva kaksi- tai nelinumeroinen luku on aina vuosiluku, milloin kuva on otettu.

Kesäretki Lappeenrantaan 2012.


Rantalan piha 2012
Vierailu Pippa Rantalan pihassa Karttulassa kesällä 2012.


Voittajapihat 1-3 vuonna 2012
1. palkinto Jaana ja Arto Vartiainen
2. palkinto Raija ja Matti Kosonen
3. palkinto Pirjo ja Jorma Kanerva, sekä vuoden erikoisuuspalkinto
 

Puutarhakilpailuun osallistuneita pihoja 2012
Katajalehdonkatu, Kielorannankatu ja Savolanrannantie
 

Puutarhakilpailuun osallistuneita pihoja 2012
Eteläranta, Kuvelammentie ja Savolanmutka
 

Puutarhakilpailuun osallistuneita pihoja 2012
Mäkirinne, Orakaskuja ja Väliharjunkatu
 

Lindforsin piha 2012
Vierailimme Lindforsin Kaisun uusitussa mielenkiintoisessa pihassa 20.8.12.


Vähäsarjan piha 2012
Vierailimme Vähäsarjan perheen kauniissa rinnepihassa elokuussa 2012.
 

Veeruska 2012
Puuutarhakerhomme sai kevättalvella -12 yhteydenoton
Perhe- ja Palvelukodit Suomalainen Oy:n henkilökuntaan kuuluvalta puutarhaharrastaja Tuulalta, että haluaisiko kerhomme perustaa hoitokoti Veeruskan pihamaalle kukkapenkin. Käsittelimme asiaa vuosikokouksessamme ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että idea on todella hyvä, ja mielellämme toteutamme sen. Nythän on meneillään lisäksi Green Care-vuosi (vihreä hoiva), joten tällainen projekti sopi erinomaisesti vuoden teemaan.

Ajatus oli, että otamme perennan taimet taimikirppiksellä myytäviksi tuoduista taimista heti päältä, ja lisäksi meistä itse kukin lupasi lahjoittaa erikoisempia taimia omista pihoistamme. Näin tapahtuikin. Ensin kävimme hoitokodissa pari viikkoa ennen istutusta katsomassa kukkapenkin paikkaa ja samalla suunnittelimme, mitä perennoja siihen laittaisimme. Hoitokodin henkilökunta lupasi tehdä kukka- ja yrttipenkkien perustavat työt.

Kesäkuun 8. päivänä sitten menimme istuttamaan viiden hengen naisporukalla kasvit, joista  jo suurimman osan Tuula oli vienyt omalla pakettiautollaan Veeruskaan. Loput mahtuivat auton takakonttiin. Onneksi päivä oli kaunis ja sateeton, ja saimme taimet hyvin istutettua henkilökunnan ja muutamien nuorten asukkaiden avustuksella.
Taimien juurelle laitettiin nimilaput, että asukkaat voivat halutessaan opetella kasvien nimiä.

Hoitokoti Veeruska on erikoisen ihanteellinen paikka kehitysvammaisille nuorille. Näkee, että siellä todella välitetään asukkaista ja eletään heidän ehdoillaan. Nuoret voivat osallistua pihapiirin eläinten hoitoon, joihin kuuluu laamoja, lampaita, hevosia, koiria ja kissoja, ja nyt heillä on lisäksi mahdollisuus hoitaa kukka- ja yrttipenkkejä kastelemalla niitä ja seurata kasvien kukintaa.

Oli ilo tavata Veeruskan mukava henkilökunta ja iloisia nuoria, jotka näyttivät nauttivan elämästään kesäisessä maalaismaisemassa sijaitsevassa kauniissa ja toimivassa kodissaan.


Lertsi-Honkanen piha 2011
Raija Lerssin ja Matti Honkasen kaunis rantapiha palkittiin 3. palkinnolla v. 2011


Kanervan piha 2011
Vuonna 2011 erikoisuuspalkinnolla palkittu Pirjo ja Jorma Kanervan upea piha Petosella. Kuvat on otettu 11.9.11, ja monet kukkaset, kuten daaliat, ruusut ja kesäkukat kukkivat vielä loistavasti.


Riipisen piha 2011
Vuoden 2011 voittajapiha oli Riitta ja Juha Riipisen erittäin kaunis piha Kuopion Nurmirannassa. Sitä käytiin suurella joukolla ihailemassa, ja isäntä sai kiinnittää seinään jo toisen 'Paras-Piha'-laatan. Pöytä oli todella koreana, kuten kuvista näkyy. Suuret kiitokset isäntäväelle!
 

Nurmisen piha 2011
13.7.11 vierailtiin Ritva Nurmisen suuressa, kauniissa ja mielenkiintoisessa pihassa Vesannolla. Suuret kiitokset isäntäväelle!
 

Kurpitsakilpailut:
 2010
1. Raija Rialinna, kurpitsan paino  8,500 kg
2. Kaarina Hämäläinen                 7,450 kg 
3. Kaarina Hämäläinen                 3,635 kg
4. Kaarina Koskinen                    3,255 kg
5. Ulla Lappalainen                       2,400 kg
6. Pirjo Kanerva                           1,855 kg
7. Marja-Leena Tiusanen              1,625 kg

 2011
1. Laina Roivainen 16,150 kg
2. Raija Rialinna 14,600 kg
3. Jaakko Rissanen 13,600 kg
4. Jorma Kanerva 4,750 kg
5. Riitta ja Juha Riipinen 4,250 kg
6. Pauli Jäntti 3,360 kg

ONNEA  LAINALLE!  Hän kasvatti kurpitsansa Kolmisopen mökillään.
 

Kankkusen piha 2010
21.7.2010 teimme retken Kankkusten ihanaan maalaistalon kukkapihaan Riistavedelle.
Mukana oli n. 25 kerholaista. Sydämelliset kiitokset isäntäväelle pihanne esittelystä, kahvitarjoilusta sekä mukaan saamistamme taimista!
 

Viron matka 2010
Teimme 40 hengen voimin mielenkiintoisen puutarhamatkan Viroon 11.-13.6.2010.
Tulkkina ja oppaana perillä oli Ann Tamme, joka on itsekin puutarhaharrastaja. Harmillisesti perjantaina satoi kaatamalla, joten emme voineet tutustua Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan ulko-osastoon, mutta sisätiloissa tutustuimme isäntäväen opastuksella monenlaisiin trooppisiin kasveihin.

Lauantaina saimme vierailla iki-ihanalla Kaasikun tilalla, jossa ystävällinen isäntäpari esitteli meille erittäin hyvin hoidettua puutarhaansa sekä pitsi- ja työkalumuseoitaan. Onneksi sade jo osittain lakkasi, mutta sateenvarjot olivat välillä edelleen tarpeen. Paikalle saapui taimimyyjä, jolta saimme ostaa perennoja.

Rosmakorin ruusutarhalta matkasi monta erikoista ja kaunista ruusua Suomeen. Mahhovin kärhötarhalla teimme myös ostoksia, ja ehkäpä kauniit kärhöt koristavat loppukesästä monen matkalaisen pihaa.
Calmian taimitarhalta saimme ostaa perennoja ja pensaita. Viimeiset taimiostokset teimme vielä sunnuntaina Tallinnassa Hansaplantin taimitarhalla.

Matka oli kaikinpuolin antoisa ja matkaseura mukavaa. Tulomatkassa bussin matkatavaraosasto oli täpötäynnä taimikasseja. Kuljettaja ansaitsee kiitokset siitä, että hän osasi lastata kallisarvoiset matkatavarat turvallisesti. Perille päästyämme muutamien hankaluuksien jälkeen kaikki taimet löysivät lopulta oikean kodin.

Suuret kiitokset teille, kerhomme johtokunnan puuhakkaat naiset! 
Teitte hienot matkajärjestelyt, ja kaikki käyntikohteet olivat meille puutarhaihmisille oikein hyvin valitut.

 

Taimikirppikset 2006-2011


Kurssit 2011-2012
29.6.11 kerhomme järjesti betonikurssin Pirjo ja Ossi Hiisijärven kesämökille. Kuvat kertovat eri työvaiheista ja malleina muutamia valmiita töitäkin.
 

Kielosaaressa 2010-2011-2012
Teemme jo perinteisesti nuotioretkiä joka talvi maaliskuussa läheiseen Kielosaareen, joka sijaitsee eteläisellä Kallavedellä.
 

Pikkujoulut 2009
 

Kerho 50 v
Pitkälahden Puutarhakerhon 50-vuotisjuhlaa vietettiin Pohjois-Savon Kansanopistolla Kuopiossa 26.4.2009. 

Vieraita juhlassa oli lähes 100 henkeä. Mukava yleisö ja viehättävät ohjelmat tekivät juhlatunnelmasta keväisen, iloisen ja päivänsankariamme sekä sen perustajajäseniä kunnioittavan.  
Tervehdyspuheen piti kerhomme nykyinen puheenjohtaja Pirjo Kanerva. Spiikkerinä toimi  johtokuntamme jäsen Asko Pöyhönen, jonka hilpeät puheenvuorot saivat yleisön hyvälle tuulelle.

Aluksi lauloimme yhteislauluna laulun "Honkain keskellä..."  Sitten esiintyi mainio Kalinka-kuoro Svetlana Räsäsen johdolla. Kirsti Vartiainen lausui juuri tähän juhlaan sepittämänsä kauniin runon, joka käsitteli kerhomme 50-vuotista taivalta.  Seuraavaksi esiintyi siilinjärveläinen Ryökynät-kansantanssiryhmä. Sitten seurasi puutarhakerholaisten näytelmä, "15 kesää" , jonka teema oli, mikäpäs muu kuin puutarhanhoito. Saimme huomata, että kerholaisistamme on todella moneksi, niin hauska esitys oli. Hämäläisen Kaarina, pitkäaikainen kerhomme jäsen ja entinen puheenjohtaja, kertoili näytelmän välillä kerhon historiaa. Kalinka-kuoro lauloi jälleen.

Sitten oli vuorossa pokaalin luovuttaminen, joka on kiertänyt 15 vuotta pihakilpailun voittaneissa perheissä. Nyt oli lopulliset pisteet laskettu, ja pokaalin saivat kotiinsa Riitta ja Juha Riipinen. Myös seuraaville sijoille sijoittuneet kukitettiin: Kososet, Kukkoset, Hämäläiset ja Hämysen Ritva. Kerhomme puheenjohtajat, jotka olivat päässeet paikalle, kukitettiin myös.

Lopuksi juotiin kahvit maukkaan piirakan ja täytekakun kera. Juhlan alussa ja lopussa vieraat saivat tutustua viereiseen huoneeseen pystytettyyn näyttelyyn, jossa oli esillä kerholaistemme upeita töitä monilta kursseilta. Suurenmoiset työt kertoivat, että kerholaiset ovat erittäin luovia ihmisiä. 

Lopuksi jokainen vieras sai kotiin viemisiksi hyvän mielen ja kevään ensimmäisen kukkasen, orvokin. 
 

Pihapalkintojen jako 2008 Niuvan saunalla
 

Talkoot Leväsellä
Otimme Leväsen vanhainkodista osasto 2 sisäpihan perennapenkin kummipenkiksemme Kuopion Puutarhaseuran kanssa. Jo viime kesänä aloitimme urakan ja lisäsimme perennoita aukkokohtiin. Penkissä perennat ja havukasvit oli rakennusvaiheessa istutettu väärään järjestykseen, ja tänä keväänä otimme urakaksi nostaa kaikki kasvit ylös ja laittaa ne siten, että havukasvit tulivat taakse ja perennat etualalle. Samalla kertaa kunnostimme vanhainkodin etupihan perennapenkin ja lisäsimme siihen kasveja. Suuri osa kasveista saatiin lahjoituksena puutarhuri Hans Bonde-Jensseniltä, ja puutarhuri Kirsti Oinosen johdolla työt tuli tehdyksi toukokuun 5. pnä 08. Nämä kuvat otti osastoavustaja Marja Mähönen.

3 viikkoa myöhemmin kävin koirani Sulon kanssa kaverikoirakkona vanhainkodin osasto kakkosella ja otin muutamia kuvia penkeistä. Kaikki taimet olivat lähteneet hyvään kasvuun ja havutkin olivat selvinneet muutoksesta hyvin.

Puutarhapäivää virastotalolla vietettiin 27.3.10. Kerhomme aiheena oli vihannes.


Kurssit 2008-2010
Pitkälahden Puutarhakerho vaali vanhoja käsityötaitoja tammikuussa 2010 Petosen asukastuvalla.
Haarukkapitsi on yksi näitä ihania vanhoja uudelleen elvytettyjä tekniikoita. Tekniikka on tullut Suomeen jo 1800-luvulla. Myös salomoninsolmuilla saa nopeasti kauniita huiveja, joita on mukava antaa vaikka lahjaksi.
Kurssilla saimme tutustua myös neulaharpulla kutomiseen.  Innokkaiden kädentaitajien käsissä ei jäänyt peukalo suuhun.

17.4.2010 opeteltiin kankaanpainantaa opettaja Pirjo Hiisijärven johdolla. Saatiin oppia monista tekniikoista, sillä kuvia kankaalle voi painaa monella menetelmällä. Yksinkertaisin tapa on laittaa kankaan päälle sapluuna ja 'tuputtaa' väri  siihen superlonpalasella. Voi käyttää apuna myös seulaa,  johon sapluuna kiinnitetään, seula asetetaan kankaan päälle ja väri levitetään siihen lastan avulla. Seulaan voi myös valottaa kuvan; erikoisliikkeet tekevät näitä valotuksia.
Kuten kuvista näkyy, mukana oli myös nuorisoa, ja innokkaasti he ahersivat kankaiden ja värien parissa ja saivat aikaan kauniita töitä.

Äitienpäiväkakun täyttö ja koristelu asukastuvalla 8.5.2010


Pöyhösen piha 2007-2008
Jaana ja Asko Pöyhösen piha Kurkimäessä oli vuoden 2007 ja myös 2008 voittajapiha.
Saimme joukolla käydä pihaa ihailemassa 30.8.07. ja samalla veimme heille ja naulasimme seinään "Paras Piha"-laatan, jonka on jo useana vuonna lahjoittanut kerhollemme Savon Kilpi Oy.
Kiitos vieraanvaraisuudestanne, Jaana, Asko ja Ville! Työtä on paljon pakerrettu tämänkin pihan eteen, mutta lopputulos on satumaisen kaunis. Järven ranta tuo pihaan vielä lisäarvoa, kauneutta ja tunnelmaa. Muutama kuva myös 2008 vierailusta.
 

Kerhon pienet retket 2008-2009
 

Pikkujoulut 2005
Vietimme pikkujoulua 8.12. Niuvan saunalla, joka oli ihana paikka. Siellä jos missä löytyi aito jouluinen tunnelma. Iloksemme kerhomme jäsenet olivat saapuneet runsaslukuisesti paikalle perheineen. Juotiin glögiä, syötiin Jorman keittämää makoisaa joulupuuroa, juotiin torttukahvit ja joulupukkikin vieraili juhlassamme. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...
 

Kurssit 2005-2007
Kerhomme järjestää pitkin vuotta monenlaisia kursseja. Etenkin pajukurssit ovat olleet tavattoman suosittuja ja niitä toivotaan koko ajan lisää. Lokakuussa 2005 järjestettiin parikin pajukurssia, marraskuussa opettelimme metallinpunontaa ja joulukuussa huovutusta.
Maaliskuussa -07 pidimme pääsiäismunakurssin, jonka satoa ovat kauniit, silkistä ja sametista valmistetut erilaiset pääsiäismunat. 
 

Koskisen piha 2010-2005-2006
Vuonna 2010 piha voitti "Paras piha"-kilpailun ja kävimme 26.8. joukolla ihailemassa heidän kaunista pihaansa ja naulasimme talon seinään 'Paras-Piha'-laatan. Sää oli tuolloin sateinen
, eivätkä kaikki kuvat onnistuneet. Osa kuvista on Pekan aikaisemmin kuvaamia ja osa vierailun aikana ottamiani.

Monet kerholaiset halusivat nähdä konkreettisesti, miten vesiaiheen rakentaminen puutarhaan tapahtuu. Kyselimme, haluaisiko joku kerholainen sellaisen pihaansa rakentaa ja antaisiko samalla pihansa opetuskohteeksi tässä asiassa. Kerho voisi näin ollen kustantaa suunnittelevan puutarhurin palkan. Koskisen Kaarina ja Pekka  ilmoittautuivat, ja niin monivaiheinen opetustilanne heidän pihallaan toteutui. 

Puutarhuriksi projektiin pyydettiin ja lupautui Päivi Tuppurainen, ja hän suunnitteli vesiaiheen pihan omistajien kanssa. Ensimmäinen suunnittelukäynti pihalla tapahtui 19. toukokuuta, jossa tilaisuudessa kaikki halukkaat kerholaiset saivat olla mukana kuten välikatselmuksissakin.
Sen jälkeen pihan omistajat vaihe vaiheelta tekivät varsinaisen työn, joka sisälsi kaivamista, hiekan, kivien ja mullan kärräämistä, suodatinkankaiden ja muovien asettelua, muuraamistakin ja lopuksi kasvien istuttamista. Suuritöinen urakka se on ollut, mutta lopputulos on todella näyttävä ja kaunis. Kiitos siitä kuuluu sekä pihan omistajille että puutarhurille. Työselostus.

Loppukatsaus pihalla oli 1.9. ja rakennelma oli kasveja vaille valmis. Silloin oli kasvien valinnan aika. Tämän jälkeen kasvit on istutettu paikoilleen, kuten oheiset kuvat kertovat. Voimme vain mielessämme kuvitella, kuinka kaunis tuo kokonaisuus on ensi kesänä, kun kasvit pääsevät kunnolla kukoistamaan.  
Vesiaiheen rakentaminen tapahtui vuonna 2005 ja vuoden 2006 kuvat kertovat, miten rehevästi kasvit lähtivät kasvamaan.
 

Airaksisen piha 2005
Vuoden 2005 voittajapihaksi puutarhuri sijoitti Kaisa ja Olavi Airaksisen kallioiselle ja kiviselle tontille rakennetun hyvin kauniin, erilaisen pihan. 
Me puutarhakerholaiset saimme käydä ihailemassa heidän pihaansa ja samalla ruuvasimme Paras Piha - laatan heidän talonsa seinään. Luovutimme myös kiertopalkintopokaalin heille vuodeksi eteen päin, ja se sai arvoisensa paikan takan reunustalla.
Kiitos talon emännälle vieraanvaraisuudesta!
 

Espoo 2005
Kesän 2005 puutarhamatka tehtiin bussilla 11.6. Espooseen, jossa vierailimme Marketanpuistossa.  Puutarhamarkkinat sattuivat samaan aikaan, joten puistossa oli paljon näkemistä, ja kivaa ostettavaakin löytyi monelle matkalaiselle mukaan. Ruokailimme Kartanokylpylä Kaisankodissa, jota ylläpitää presidentin rouva Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö. 
Sitten ajelimme Tuulokseen, jossa saimme tehdä perinteiset kasviostokset Terolan Taimitarhalla. Lopuksi kävimme tutustumassa Marjaana Meurosen japanilaistyyliseen puutarhaan Vesivehmaalla. 
 

Kerho 45 vuotta
Kerhomme 45-vuotisjuhlaa vietettiin 11.8.2004 Kolmisopen Onnelassa. Juhla oli onnistunut ja iloksemme sinne saapui muutamia kerhon perustajajäseniäkin. Kaikkiaan vieraita oli lähes 90 henkeä. Sää suosi meitä ja saimme viettää arvokasta mutta lämminhenkistä juhlaamme ihanassa kesäillassa, jonne oman tunnelmansa toi kaunis hanurimusiikki. 
 

Viron matka 2004
Matka Viron puutarhakohteisiin tehtiin 11.-13.6.2004.
Vierailimme mm. Lääne-Virumaalla sijaitsevassa Palmsen kartanossa sekä Itä-Virumaalla upeassa Kalvin kartanossa. Saimme tutustua Kivisaar-puutarhatilaan sekä yksityiseen kotipuutarhaan Rakveressä. Tartossa kävimme Yliopistollisella Puutarhalla, ja melkein haukoimme henkeämme ihaillessamme sen kauneutta, siisteyttä ja kasvirunsautta.